Kuolema on yhtä luonnollinen asia kuin syntymä. Mitä varhaisemmassa vaiheessa hyväksymme kuoleman osana elämää, sitä vapaammin voimme elää. Niin kuin otsikosta jo huomaat, taas yhden lempi puheenaiheeni parissa – kuoleman, sen hyväksymisen ja käsittelyn. Miksi se on itselle niin tärkeä puheenaihe? Koska se on väistämätöntä, yhtä lailla osa elämää kuin syntyminen. Ja siitä puhutaan aivan liian vähän, se on vieläkin suuri tabu. Kuoleman pelosta irtautuminen vapauttaa energiaa itse elämälle ja huolet sekä murheet vähenevät huomattavasti.
otteita päiväkirjasta
”Oli perjantai ilta, katsoin Virgin River -sarjaa, kunnes päätin käydä nukkumaan. Hautauduin peiton alle, jossa mieheni jo nukkui sikeästi ja yks kaks, täysin yllättäen ja varoittamatta, kyyneleet vierivät poskiani pitkin.. Ajatuksiini vieri muistikuva vanhemmistani lapsuuden kodissani. Isä nukkumassa ja äiti lukemassa kirjaa. Kävelen yläkerrasta alas kohti vanhempieni makuuhuonetta, menen äidin puolelle sänkyä ja istahdan lattialle. Kello on ehkä kymmenen illalla. Juttelemme äidin kanssa niitä näitä, oloni on kotoisa, rakastettu, turvallinen ja lämmin. On hyvä olla. <3”
– Kirjoituksiani, syyskuu 2022, Brasilia
Nyt nuo hetket ovat vain menneisyyden muistikuvia, jotka eivät enää palaa, vaikka kuinka haluaisin. Voin vain muistella niitä hymy ja haikeus kasvoillani. Siitä on jo yli 6-vuotta, kun vanhempani kuolivat. Nyt tätä kirjoittaessani elän tammikuuta 2024, enkä muista, koska olisin viimeksi itkenyt ikävää vanhempiani kohtaan, niin se aika parantaa haavat. 🙂
kuoleman rehellinen ja avoin kohtaaminen
Olen menettänyt jo monta rakasta ihmistä ja tulen menettämään vielä lisää, sillä se on elämää. Sitten jonain päivänä, myös minä kuolen ja palaan sielujen kotiin. Ykseyteen. Koska olen käynyt jo monen minulle rakkaan ihmisen kuoleman läpi, tiedän mitä se on, millaisia tunteita se herättää ja millaisia eri vaiheita ja prosesseja sen käsittely sisältää. Toki jokaisen läheisen kuolema on erilainen, koska meidän tunnesiteet ja historia heidän kanssaan on erilainen.
Olen myös mielessäni käynyt läpi ajatuksen tasolla mahdollisuuden, että aviomieheni voi kuolla ja tulevaisuudessa lapseni, sillä jos jotain elämä on opettanut ja näyttänyt niin sen, ettei KOSKAAN tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan ja koska jonkun elämänlanka katkeaa. Isäni kuolema oli huomattavasti helpompi käsitellä, koska olin jo vuosien ajan ajatellut ja pelännyt sitä (hänen elämäntapansa oli retuperällä, jonka takia oli monta sairautta). Kun taas äidin kuolemaa en ollut halunnut edes ajatella ennen kuin syöpädiagnoosi tuli – sitten oli pakko avata sekin mahdollisuuden ovi. Kuoleman kohtaaminen opetti minulle elämän hetkellisyyden, jokaisen päivän kauneuden.
otteita päiväkirjasta
”Istun bussissa São Paulosta kohti Criciumaa, saavuimme juuri Suomen matkalta takaisin Brasiliaan. Katson sadepisaroiden iskeytymistä asfalttiin ja salamoiden sädehtimistä taivaalla. Rajua ja upeaa samaan aikaan. Kotiinpaluu häämöttää ja myös se karu fakta, että Luna-kissamme on poissa. Ajatus ajelehtii mieleeni, miksi yksitellen rakkaitani lähtee ajasta ikuisuuteen, ollessani vasta 33-vuotias. Samalla myös jo vastaan itselleni, koska sisälläni tiedän vastauksen – tässä elämässä kuolema on suurin opettajani. Valitsin sen itse jo ennen tänne syntymistä. Kuolema avaa sydämen, näyttää elämän kauneuden, sen hauraan herkkyyden.
– Kirjoituksiani, 11.8.2023, Brasilia
En pelkää itse kuolemaa.. Toki kuoleman hetki tai sitä edeltävä aika voi nostaa ylös jokaisen omia syviä pelkoja, mutta itse kuolemaa en pelkää. Enkä oikeastaan pelkää fyysistä kipuakaan, sillä olen kokenut niin kovaa henkistä kipua ja tuskaa, mihin ei kipulääke tai muu auta, vaan se on vain tunnettava. Lopulta olen aika sinut kuoleman kanssa, vaikka se pistääkin usein silmäni kostumaan, sydämeni supistumaan ja hengitykseni salpautumaan – mutta vain hetkellisesti, sillä sitten muistan taas tämän elämän maagisen puolen – ikuisen elämänenergian.”
vapautuminen kuolemanpelosta
Koen, että en pelkää kuolemaa, ja minusta sen hyväksyminen on tärkeää sekä itsensä, että läheisten kohdalla. Se vapauttaa monesta alitajuisesta pelon tuomasta toiminnasta, joita uskoisin, että kaikilla meillä on jollain tasolla. Moni huomaamattaan käyttäytyy tietyllä lailla, pelkää hysteerisesti eri asioita yms. vain siksi, ettei ole hyväksynyt kuolemaa ja pelkää sitä. En tarkoita tällä puheella vähätellä kuolemaa, enkä myöskään sitä, ettenkö välittäisi, jos esimerkiksi mieheni tai tulevaisuudessa vaikka lapseni (kun/jos niitä joskus on) kuolisi, tai että niiden kokeminen olisi helppoa, vaan sitä, että yritän murtaa mielessäni niiden ajatusten tuoman pelon, joka estäisi minua elämästä täysillä nyt. Ja jos jotain tapahtuisi, olisi sen käsittely helpompaa, kun ajatusta on jo jollain tasolla pohtinut.
Huominen päivä tai seuraava elämä – ikinä ei tiedä kumpi tulee ensin.
-Tiibetiläinen sanonta
Kuolemassa yleensä pelkäämme sitä, ettemme tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu ja tämä peilaa monella tulevaisuuden pelkoon ja muutoksiin, koska ei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Mutta fakta on se, että emme voi kontrolloida elämää. Emme voi tietää mitä tulevaisuus tuo, tai edes huominen päivä, mutta silti on uskallettava elää ja rakastaa. Oman kuoleman pelkoni vei pois se, kun ”muistin”, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, se ei ole loppu, vaan energianmuutos, elämä jatkuu toisella tapaa.
Isäni kohdalla olin tehnyt juuri niin. Olin miettinyt ja pelännyt isäni kuolemaa useamman vuoden ajan, joten sitten, kun se niin yllättävässä hetkessä tapahtui, ei se tullut täysin puun takaa. Isäni kuoleman käsittely oli myös huomattavasti nopeampaa ja helpompaa, kuin äitini kuoleman. Tottakai se silti järkytti ja surin sitä valtavasti, koska rakastin isääni, enkä olisi halunnut hänen matkansa päättyvän vielä.
Äidin kuolemaa en ollut halunnut edes ajatella vielä 27-vuotiaana, että äitini voisi kuolla nuorena, koska ajatus hirvitti ja kauhistutti minua. Se oli nuorena yksi suurin pelkoni. Äitini kuoleman käsittely otti vuosia aikaa ja tunteita oli monenlaisia, mutta lopulta löysin rauhan.
etukäteen kirjoitettu kohtalo
Uskon tietyllä lailla kohtaloon, jos jokin tapahtuu, se on tarkoitettu niin – myös kuolema. Joskus sen voi välttää, kun oivaltaa esimerkiksi sairauden tuoman viestin, mutta joskus sitä ei vaan parannu, vaikka mitä tekisi. Uskon, että silloin aika vain on juuri oikea ja sen ihmisen aika on tullut lähteä, tarkoitus on täytetty. Oli se jäänyt kuinka lyhyeksi tahansa tai ollut kuinka kamalaa tahansa. Toisella puolella ymmärrämme kaiken. Tämä ajatus ja usko on auttanut, ja auttaa minua elämässä eteenpäin edelleen. Se keventää taakkaa ja vapauttaa päässä pyörivät ”mitä jos, entä jos, miksi” -ajatukset. Vaikka kuinka haluaisimme pitää kaikki rakkaamme täällä, me emme voi, joten haluaminen ei valitettavasti auta. Siksi sille ei kannata antaa liikaa voimaa ja valtaa. Pitää oppia päästämään irti jokaisesta ihmisestä ja eläimestä, emme voi olla riippuvaisia kenestäkään. Jokaisen aika tulee, joten nautitaan matkasta niin kauan, kuin sitä kestää. <3
Ikävä on itse asiassa aika itsekästä ja kovin ”minä” painotteista, mieti vaikka lauseita: ”minä olisin halunnut pitää sinut vielä”, ”minä en halua päästää sinusta irti”, ”minuun sattuu, jos kuolet”, ”minä en voi elää ilman sinua”. Ikävän ja surun ”voittaminen” onki pitkälti oman itsensä ja tuon ”itsekkyyden” voittamista. Muistan isoäitini aikoinaan sanoneen, kun hänen aviomiehensä kuoli aika nuorena aivoverenvuotoon: ”Olisin pitänyt hänet millaisena vihanneksena vain, ettei MINULTA olisi viety häntä pois. Niin itsekäs suru on.” Ja tämä ajatus on jäänyt minulle pohdintaan, hän oli siinä niin oikeassa.
Jos elämme vain peläten kuolemaa, voiko sitä edes elämäksi kutsua? Kuolema on läsnä joka puolella, joka päivä, joka hetki – kasveissa, eläimissä, ihmisissä – koko planeetassa ja universumissa. Kaikki muuttaa koko ajan muotoaan. Se on osa tämän elämän kiertokulkua, jolle kukaan ei mitään voi. Miksi siis taistella kuoleman ajatusta vastaan?
kuolemanjälkeinen elämä
Minä uskon myös kuolemanjälkeiseen elämään, minulle se on niin selvää ja selkeää, että elämä jatkuu aina – eri muodossa vain. Olen kokenut sellaisia asioita, jotka ovat vahvistaneet uskoani siihen, sekä kaikki lukemani kuolemanrajakokemuksista, keskustelut meedioiden ja muiden ihmisten kanssa, ovat vahvistaneet sitä entisestään. Uskon uudelleensyntymiseen, sielun vaellukseen, edellisiin elämiin, siihen, että energiaa ei voi tuhota, se vain muuttaa muotoaan. Meitä voisi verrata virtaavaan veteen, se on vettä, mutta virratessaan se ei ole enää täysin samaa vettä, mutta vettä kuitenkin. Eli kun me kuolemme, olemme yhä olemassa ja siirrymme eteenpäin, mutta emme ole enää täysin sama, kuin mitä olimme aiemmin. (Tästä voisin kirjoittaa ihan oman blogipostauksen joskus, niin suuri ja mielenkiintoinen aihe, ainakin itselleni.)
Kun käsittelemme kuolemaa ja kuoleman pelkoa, menettämisen pelkoa, vapaudumme enemmän elämään täysillä. Emme voi olla riippuvaisia toisistamme, sillä lopulta olemme tulleet tänne yksin toteuttamaan sielumme suunnitelmaa ja myös lähdemme täältä yksin. Mutta samalla meillä on valtava ilo saada nauttia toistemme seurasta, kasvaa yhdessä ja kokea asioita yhdessä täällä ollessamme. <3
irtaudu läheisriippuvuudesta
Emme voi myöskään sysätä elämäämme kenenkään muun harteille tai elettäväksi. Emme voi pyytää iloa, onnea, rakkautta tai terveyttä muilta, ulkopuolelta – vaan se on meidän kunkin oma tehtävä, sisällämme. Paraneminen kaikessa lähtee aina sisältämme. Jos koet riippuvuutta ihmisistä, on silloin sisälläsi vielä käsiteltävää. Sillä mitä sitten tapahtuu, jos menetätkin jonkun? Romahdatko kauhun ja itsetuhon partaalle, vai selviätkö siitä oman voimasi ja läheisten tuen avulla kenties merkityksellisempään elämään? Koska sinä pärjäät kyllä. <3
Äitini aina sanoi niin kauniisti, että ei tehnyt lapsia itseIleen, vaan maailmalle. 🙂
Kuolemassa on paljon pohdittavaa, siispä sen pohtiminen kannattaa aloittaa jo nyt, jos et vielä ole. Mieti miten haluat tämän upean, ainutlaatuisen elämäsi elää? Herättääkö kuolema sinussa pelkoa? Miksi? Kenen kanssa haluat jakaa elämäsi ja missä fiiliksissä? Jatkuvassa katkeruudessa vai kiitollisuuden ilossa? Niin, ettet kadu sanomattomia sanoja tai tekemättömiä tekoja. Kerro läheisillesi, että rakastat ja kohtelet heitä hyvin. <3
kirjavinkkejä kuoleman käsittelyyn/pohtimiseen
Tässä joitakin kirjoja/äänikirjoja ja sarjoja, joita suosittelen ihmisille, jotka kaipaavat edesmennyttä läheistään tai kaipaavat lohtua kuoleman ajatukseen:
- Anita Moorjani, Kuolema antoi minulle elämän (kirja)
- Kelly A. Turner , Syövästä voi selviytyä (kirja)
- Sogyal Rinpoche, Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta (kirja)
- Katri Helena, Taivaan tie (kirja/äänikirja)
- Lorna Byrnen enkeli kirjat (kirja/äänikirja)
- Miia Kontro, Portilla, suomalaisia kuolemanrajakokemuksia (kirja)
- Eben Alexander, Totuus taivaasta: Tiedemiehen silmiä avaava kuolemanrajakokemus (kirja/äänikirja)
- Tyler Henry, Life after death (Netflix sarja)
Minun ajatukseni kuolemasta on muuttunut valtavasti omien läheisteni menetyksen ja henkisen kasvun kautta. Nykyään siitä on muotounut jopa omalla tavallaan kaunis asia. Kuollessaan, ihmisen sielu vapautuu ykseyteen, puhtaaseen valoon ja rakkauteen. Todelliseen kotiin. Mikä sen kauniimpaa? Ihmiselämän tuska ja suru on lähinnä vain ”itsekkyydestä” kumpuava ”luonnollinen” tunne. Minulta vietiin jotain pois, jota en olisi halunnut antaa. Siihen kuolemanpelko pähkinänkuoressa nivoutuu. Itkemme ihmiselämän tuomaa fyysistä kaipuuta.
Kuolema on kuin vaihtaisi vaatteet, jotka ovat käyneet vanhoiksi ja kuluneiksi.
-Dalai Lama
loppusanat
Toivon, että luit tämän kirjoituksen avoimin mielin, etkä ota asioita henkilökohtaisesti. Nämä ovat omia kokemuksiani, omaa näkökulmaani. Me jokainen katsomme elämää eri kantilta ja koemme erilaisia asioita, tunnemme erilaisia tunteita. Jokainen saa uskoa mihin haluaa ja nämä asiat kuuluvat minun elämänkatsomukseeni. 🙂 Mielelläni keskustelen aiheesta, joten jos haluat kommentoida omia ajatuksiasi tai kokemuksiasi, feel free. Tai jos haluat, että puhuisin lisää jostakin tietystä aiheesta? 🙂 Voit tulla juttelemaan minulle myöa Instagramissa.
Rakkautta ja rauhaa juuri sinulle,
Anni
Kuvat: Valokuvaaja Jannamari