Syvällinen ja laaja energiapuhdistus kokemus

Energiapuhdistus voi olla sinulle täysin tuttu juttu tai sitten aivan uusi aihe. Olen huomannut, että yhä useampi ystävä tai tuttu on herännyt kiinnostumaan myös energioiden maailmasta. Kaikesta siitä näkymättömästä, mikä on silti valtava osa meidän maailmaamme ja elämäämme – oikeastaan kaikki mitä on. Kaikki on energiaa.

Ystäväni ja monet läheiseni jo tietävätkin, että kun vanhempani kuolivat 2017, minulle avautui henkinen/spirituaalinen maailma nopeasti ja vahvasti, enkä ole sitä elämässäni peitellyt tai häpeillyt, vaan puhunut avoimesti kokemuksistani. Minulle kaikki se on yhtä totta kuin tämä fyysinen maailma. 
Tai oikeastaan se avautuminen alkoi jo hieman ennen vuonna 2016 ja sitä ennen olin pitkään jo ollut kiinnostunut luonnonmukaisesta terveydestä, mielen hyvinvoinnista, psykologiasta, itsensä kehittämisestä ja muusta sellaisesta. Noh, tästä voin kertoa tarkemmin jokin toinen kerta.

Nykyisin henkinen ja spirituaalinen maailma on avautunut minulle suuresti ja sen monimuotoiset ilmiöt, asiat ja tuntemukset. Olen itse kouluttautunut Energiavalmentajaksi ja High Healing energiahoitajaksi (Healing House / Marianna Soveri) sekä teen myös Tarot-tulkintoja, joten teen kaikkia niitä nykyisin myös työkseni muiden töiden lisäksi. Näin energiahoitajana on tärkeää myös itse ottaa hoitoja vastaan, pitää omista energioista huolta ja puhdistaa niitä tasaisin välein.

Oman ”henkisen heräämiseni” jälkeen minulle tuli valtava halu auttaa ja tukea muita kanssaihmisiä saavuttamaan samanlainen rauha ja rakkaus, kun minkä itse saavutin. Vapaus peloista, kuolemasta ja muusta maallisesta, irti turhista rajoitteista, nähden maailma ja elämä paljon suurempana ja syvällisempänä kokemuksena. Kauniina ja inspiroivana matkana, jossa kaikella on tarkoitus ja merkitys.

Noniin ja itse aiheeseen…

No mennäänpä sitten itse otsikon aiheeseen! Minulle tehtiin siis marraskuussa 2022 suuri energiapuhdistus, joka vaikutti minuun 3 kuukauden ajan. Vanhaa poistui monen elämän takaa. Tänä aikana en saanut vastaanottaa energiahoitoa keneltäkään muulta, jottei muiden energiat sekoittaneet tätä prosessia.

…oletko uusi lukija? Mietit varmaan mistä ihmeestä tämä nainen puhuu!? 😀 hahah, muistan kun en itse vielä ymmärtänyt näiden päälle ja olin ihan että HÄH. Mutta jokaiselle nämä henkiset asiat avautuu jossain vaiheessa, omalla kosmisella painollaan ja ajallaan, ja eikä välttämättä edes tässä elämässä vielä, jos ei niin ole tarkoitettu. 🙂

Puhdistukset kiihdyttävät tapahtumia, joiden pitäisi tapahtua joka tapauksessa.  

Tällaisen suuren energiapuhdistuksen aikana voi oksettaa tai jopa oksentaa, olla pääkipua tai muualla kehossa kipuja, tunteiden vuoristorataa, itkua, vihaa, alakuloa. Ne ketkä energiahoidoissa on käynyt tietää, että ne voi välillä olla todella fyysisiä kokemuksia, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen hengen, mielen ja kehon välillä.  Ja tämä ei suinkaan ole ollut elämäni ensimmäinen prosessi! 😀 Hahah.

Joten tuttua juttua, että tunteenpurkauksia vapautui, fiilis saattoi vaihdella nopeastikin, mutta kaiken sen jälkeen tulee aina super paljon kevyempi, iloisempi ja rauhallisempi olo. Asiat elämässä sujuvat ja toteutuvat helpommin, kun energeettisiä blokkeja on poistettu kaikella tasolla, olo on tasaisempi ja energisempi kun sitä ei valu hukkaan kaiken maailman energiasyöpöille.

Mitä Liidian energiapuhdistus on?

Energiapuhdistuksen teki minulle ihana nainen Liidia Suomesta. Liidian sanoin:

”Energiapuhdistus on energiatyön puhdistamiseen, palauttamiseen, täyttämiseen ja normalisoimiseen tähtäävä istunto, jossa käydään läpi valorakenne, elämänkanavat (raha, seksi, ihmissuhteet jne.), suuret energiakeskukset (chakrat), pienet energiakeskukset (resonaattorit) ja 7 ohutta ruumista.

Sopii esimerkiksi stressitilanteisiin, leikkauksen jälkeen, voimakkaiden negatiivisten tunteiden (kauna, pelko, viha) sekä vieraiden vaikutteiden (vaurio, paha silmä, kirous jne.) aiheuttamien vaurioiden ja muutosten eliminointiin.

Sen avulla voidaan poistaa kaikenlaisia ​​negatiivisia vaikutuksia tästä ja edellisistä elämistä tai katkaista vanhoja voimakkaita kiintymyksiä ihmisiin (entiset seksikumppanit ja menneisyyden ihmiset, jotka häiritsevät nykyisyyttä).”

Lepäsin aina kun siltä tuntui, olin omissa mietteissäni, nukuin päiväunia ja luin kirjoja.

Energian palautumisen ja täyttämisen ansiosta:

Tällaisen suuren energiapuhdistuksen jälkeen yleinen hyvinvointi ja terveys paranevat, vapautuu suuri määrä energiaa, mikä auttaa ihmisen kehityksessä ja tietoisuudessa todellisista elämän tavoitteista; on mahdollisuus alkaa elää toisin (”puhtaalta pöydältä”) ja katsoa maailmaa uudella tavalla.

Tämä energiapuhdistus suoritetaan etänä ja Liidia tarvitsee sitä varten ”tuoreen”, alle 2-3 kuukautta vanhan täyspitkän valokuvan sinusta, jossa olet ilman silmälaseja ja linssejä. Hän työskentelee useamman tunnin sinun puhdistuksen parissa kollegansa kanssa.
Ja tällainen etäpuhdistus on ihan yhtä vahva kuin kasvokkain tapahtuva istunto, tämän tiedän itsekin, koska teen energiahoitoja myös kaukohoitona ja olen niissä myös itse ollut – ne toimii mistä vain käsin.

Energiapuhdistuksen jälkeen Liidia soitti minulle ja kertoi mitä siinä tuli ilmi, mitä hän teki ja puhdisti ja antoi sitten minulle ”kotitehtäviä”: tietynlaista meditointia/rukouksia, joogaa ja muita henkilökohtaisia vinkkejä elämiseen mitkä tukevat ja suojaavat minun hyvinvointia jatkossa. Hän lähetti myös videotiedoston puhdistuksesta, mutta puhuu siinä venäjää, niin itse en toki sitä ymmärrä, mutta se kannattaa kuunnella ja ottaa energiat sitäkin kautta vastaan.

Mitä itse koin tässä energiapuhdistuksessa?

Ensinäkin pyysin puhdistusta, koska koin että todella raahaan mukanani jotain vanhaa, josta en itse saa kiinni mitä se on, ja että energiaani valuu johonkin itseni ulkopuolelle hukkaan, mikä uuvuttaa minua. Toivoin myös puhdistusta rahaväylään ja minun ja edesmenneen äitini yhteyteen, koska tunsin että joku siinäkin minua hiertää ja kuluttaa. (Olin itse äidissä huomaamattani kiinni ja nyt ymmärsin päästää myös energeettisellä tasolla irti hänestä, mikä helpotti ja vapautti oloani heti!<3).

Sinä päivänä kun energiapuhdistus tapahtui, koin VALTAVAA ilon, vapauden ja onnellisuuden tunnetta! Siis sellaista mitä en ole aikoihin kokenut. Sitten iltaa kohden alkoi tulla pientä päänsärkyä ja etovaa oloa, mikä jatkui 2-3 päivää sen jälkeen.

Välillä aika ajoin tuli alakuloisia päiviä, välillä purkautui vihaa, turhautumista ym. Mutta ne aina tuli ja meni nopeasti (nopealla tarkoitan että kesti hetken, tai max päivän/kaksi). Miehenikin ihmetteli mikä minua vaivaa ja kerroin, että tunteiden kirjon täytyy johtua puhdistuksesta. Siinä kun puretaan kehoon jääneitä tunteita ja tapahtumia myös.

Välillä olo oli ihan tööt.

Näin myös paljon unia, mutta unohdin ne turhan nopeasti, etten ehtinyt kirjoittaa niitä ylös. Myös rahavirtojen vanhoja blokkeja poistettiin ja rahavirta alkoikin jo heti virtaamaan hieman paremmin, mikä oli tervetullutta nykyisessä elämäntilanteessani! 🙂

Rahakin on vain luottamuksen energiaa ja siihen liittyy paljon vääristyneitä uskomuksia ja historiaa. Uudenlainen raha ei ole vanhaa negatiivista ja raskasta, vaan kevyttä ja iloa tuovaa. Niin kauan kun meillä on raha tuotteiden ja palvelujen vaihtamisen välineenä, kannattaa siihen alkaa suhtautua uuden positiivisen mielen kautta. Tästäkin olisi kiva itse asiassa puhua joskus myöhemmin enemmän.

Liidia puhdisti myös energiakentästäni ja kehostani negatiivisia kiinnikkeitä, jotka veivät minulta energiaa. Kaikkea sitä mitä hän teki on vaikea edes pukea sanoiksi, kun ei sellaisille asioille oikein aina löydy tai ole olemassa oikeanlaisia sanoja.

Mitä puhdistuksessa selvisi?

Puhdistuksessa selvisi taas monta edellistä elämää ja niiden tapahtumia, mitkä vaikuttaa myös tähän elämään, koska ne kaikki kokemukset vaikuttaa aina jollain tapaa myös muihin elämiin. Etenkin jos on tapahtunut jotain traumaattista tai suuria tunnetiloja, mitkä ovat jääneet piinaamaan.

Kun näistä menneistä elämistä ja niiden kokemuksista kuulee, ymmärtää heti sen yhteyden tähän elämään ja tiettyihin haasteisiin tai mielenkiintoihin mitä itse kokee. Minä muutenkin uskon jälleensyntymään 100%, itselle se on täysin selvää ja kaikki nämä omat kokemukset vain vahvistavat sitä.

Oli taas mielenkiintoista huomata miten moni oma tuntemus piti paikkansa, että millaisia edellisiä elämiä itsellä on takana. Intuitioni on niistä usein kertonut, mutta jotain uuttakin tuli myös nyt esille. En halua kaikista niistä vielä ainakaan puhua, ehkä joskus toisessa blogissa tai videossa, jos siltä tuntuu. 🙂

Liidia muutti ja paransi joidenkin edellisten elämien haavoja ja katkaisi vanhoja yhteyksiä, jotta vapaudun niistä taakoista. Hän sanoi, että puhdistukseni oli aika raskas, etenkin selkäranka oli aika musta ja sitä putsattiin paljon. Niiden pohjalta sain henkilökohtaisia vinkkejä tähän elämään mitä kannattaa välttää ja mitä suosia ja miksi. Oli todella mielenkiintoista ja ajatuksia selkeyttävää!

”Olit vanha mies, joka antoi kaiken pois ja vain kirjoitti.” 

Taas tuli myös esille se, että minun tulee tässä elämässä kirjoittaa ja puhua – mikä on tullut esille aina joka paikasta – oli sitten kyseessä astrologinen tulkinta, Tarot- tai muiden korttien viestit, näkijän tapaamiset tms. Joten joo joo, mä alan kyllä, LUPAAN!! 😀

Fiilis puhdistuksen jälkeen, kaikkensa antaneena. 😀

Fiilikseni nyt

Kaiken kaikkiaan olen kokenut syvempää rauhaa ja luottamusta elämään ja tarkoitukseeni. Sain vahvistusta ja ymmärrystä moneen asiaan. Olen vapaampi, itsevarmempi ja rauhallisempi. Yhteyteni universumiin ja sen viesteihin on myös vahvistunut ja olen ollut energisempi sekä tehokkaampi toimissani (mm. saanut todella monta rästi asiaa tehtyä mitkä ovat roikkuneet jo parikin vuotta tekemättöminä 😀 )

Toki vieläkin välillä tuon 3 kuukauden jälkeen on tullut päiviä kun olo on super väsynyt, surullinen ahdistunut tai epävarma (ja ne ei ole niin mukavia päiviä, mutta tärkeitä ja kuuluu elämään).

Otimme hetki sitten Liidian kanssa videopuhelun ja kerroin fiiliksistäni ja hän tarkasti tilanteeni miltä kaikki näyttää. Sanoi heti että silmistäni näyttää että voin paljon paremmin ja opit ja ymmärrykset on menneet perille. Liidialle on todella tärkeää pitää huolta asiakkaistaan, tuon 3 kuukauden aikanakin olimme tasaisin välein yhteyksissä viestitse ja puhelimitse, joten et jää prosessien kanssa yksin.

Kaiken kaikkiaan tämä oli hyvä ja tärkeä puhdistus itselleni etenkin nyt, kun teen energiahoitoja muille. Mitä puhtaampi olen itse – sitä paremmin saan valjastettua upeita energioita käyttööni muille – ja tämä on kyllä näkynyt hoidoissani!! Huh huh millaisia kaukohoitoja olen saanut Suomeen asiakkailleni tehdä. 🙂

Jos haluat kokeilla, tässä Liidian yhteystiedot

Liidia puhuu suomea, venäjää ja eestiä. Ja häneen voi ottaa yhteyttä sähköpostitse noop(at)noop.fi tai Instagramissa @cosmoenergetics_eu tai @lilian.mystika jos sinua kiinnostaa kyseinen puhdistus. Hän tekee myös mm. Veedisiä astrologia tulkintoja! Suosittelen koko sydämestäni, ihana ja taitava nainen, jollaisia maailma tarvitsee. 

Jos tuli jotain kysymyksiä mieleen, kommentoi niin vastailen 🙂 Minuun voi ottaa yhteyttä myös Instagramin kautta @thekeysoflovingliving jossa olen aktiivisempi.

PS. Uskalla olla rohkeasti se, kuka tunnet olevasi! Luota intuitioosi, se on paras mahdollinen opas matkallasi.

Rakkaudella, Anni

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top